1990 - 
III-NÄYTÖS: TEKEMISEN VUORET

2. kohtaus: Kuvia vuorten rinteiltä 

Helsingin kaupungintaidemuseon Meilahden tiloihin tein ainakin Frida Kahlo-näyttelyvalaistuksen, jossa käytin ensikerran 4500K halogeenilamppuja (hänen töilleen oikea ratkaisu). Suurin osa hänen töistään oli maalattu ulkona kirkkaassa auringonvalossa, jolloin normaali lämminvaloinen halogeenilamppu (3000K) ei toista maalauksen sävyjä kunnolla. Lisäksi sininen ei toistu sellaisena kuin se päivänvalossa maalaushetkellä on toistunut. Jos tuolloin olisi ollut saatavilla, olisin kokeillut vieläkin kylmempää valoa joihinkin töihin. Lamppu, jota käytin, oli kehitetty museokäyttöön. Noin kymmenen vuoden ajan yritin saada niitä museoihin. Koska se maksoi 3-4 kertaa enemmän kuin perushalogeeni, noin 8-9 €, muodostui hinta museotoiminnan kannalta liian kalliiksi. Huonolla lampulla, noin 2-3 €, päätettiin tulla toimeen. Se on budjetti ystävällinen hinta kalliiden näyttelyiden budjeteissa.

Yllättävää kuinka huonosti valoa arvostetaan tai nähdään niissä piireissä, joille sillä on suuri merkitys.

Mikä siinä on, että työni onnistumisen suurimmat esteet ovat arkkitehtien ratkaisut näyttelytilojen suunnittelussa. Sähkösuunnittelijat ovat hyvä kakkonen ja kolmantena ovat rakennusvaiheen sähköasentajat.


Pienistä puroista syntyviä ovat järviin johtavat joet. 

MUSEOISSA KUPLII
Museoita uudistettiin, uusia rakennettiin ja niissä investoitiin valokalustoon. Tietoisuuden lisääntyminen näkyvän valon ja UV-säteilyn vaikutuksesta taiteen tuhoutumisessa synnytti huolta. Tämän tietoisuuden ja samalla näyttelyiden elämyksellisyyden tavoitteet synnyttivät tarpeen käyttää "valoihmistä". Normaalikäytäntö, jossa museomestarit toteuttivat valaistuksen juuri ennen avajaisia, ei tuntunut enää kenenkään edulta.
Monissa näyttelytiloissa oli hankittuna luksimittari, jota kukaan ei käyttänyt. Sederholmin talossa 50 luksin valaistustaso tuli tutuksi.
Vuosikymmenen lopulla museoissa haluttiin näyttelyjen olevan kokonaisuutena visuaalisesti mielenkiintoisia. Asenteissa oli tapahtunut muutos, joka oli valon kannalta suunta parempaan. Näyttelyt suunniteltiin näyttelyarkkitehtien toimesta lavastuksellisiksi. Niinpä minulla museovalaistuksen ja äänimaailmojen suunnittelu ja toteuttaminen kasvoi vuosikymmenessä merkittäväksi työnantajaksi. Aluksi yksittäisprojekteina, mutta ne yleensä johtivat uusi keikkoihin. Alkuaikoina oli kyse "lavastuksellisista" näyttelyistä enemmän kuin perinteisistä "tauluvalaisusta". Näyttelyissä oli interiöörejä ja tunnelmallisia elementtejä.

Kaikki alkoi jo Helsingin kaupungin taidemuseon 1987 Valo ja aine- näyttelystä, mutta varsinaiseen vauhtiin päästiin 90-luvulla. Ensin tuli Telegalleria- ja museo, joka oli viestinnän näyttely ja uuden teknologian esittelytila. Näyttelyarkkitehtina oli Ensio Suominen. Tila oli kaksikerroksinen. Alakerrassa oli historiaa ja yläkerrassa nykyaikaa. Valaistus oli esineiden valaisun lisäksi valotaidetta ja valolla sisustamista. Vajaan vuosikymmenen aikana näyttelyjä ja tiloja uusittiin, varsinkin yläkertaa, ja samalla valaistus sai uuden ilmeen. Museo suljettiin 90-luvun lopulla.

Väliin tein töitä Markku Pirille, sitten hänen kauttaan Kirsti Rantaselle. Seuraava ja suurempi kokonaisuus oli Helsingin kaupungin museot. Muisti-näyttely Hakasalmen huvilassa oli ensimmäinen kohde, ja siitä matka jatkui muihin kaupunginmuseon tiloihin.

Useimpiin kaupunginmuseon näyttelyihin, joissa olin mukana, tein myös äänisuunnittelun. Ehkä merkittävin oli, jos sellaista edes on, Aika Sofiankadulla. Tässä näyttelyssä oli interiööreillä merkittävä asema kokonaisuudessa. Valaistukseen investoitiin, kuten myös äänentoiston ja järjestelmien kokonaishallintaan.

MUSEOIKKUNAT
Käytin 90-luvulla ikkunoiden himmentämiseen alun perin elokuvateollisuudelle suunniteltuja kalvoja. Tämä tarkoittaa eri harmaanasteisten kalvojen asentamista ikkunoihin. Tällöin päivänvalosta saadaan jopa 90 % vähennettyä, mutta ulkomaailma on nähtävissä "normaalisti". (Ulkoa ei näe sisään.) Pidin ratkaisun illuusiota hienona; tilaa ei luukuteta vaan ikkunat näyttävät maisemansa. Kokijalle tämä on muutos pilviseen päivään, aurinko on pilvessä yllättäen. Samalla näyttelytila saadaan hämäräksi, jolloin mahdolliset luksiarvot voidaan saavuttaa ja valaistus toimii. Kalvoratkaisua tuli käytettyä usein ja tavoite oli aina valomäärän vähentäminen.

Poikkeavan ratkaisun tein Helsingin kaupungin-museon Sofiankadun tilassa. Siellä kalvotettiin päänäyttelysalin katto-ikkunat ja Lyhtysalin ikkunanauha katon rajassa. Pääsalissa ison kattoikkunaruudukon peittä-miseen tuli kahdet kalvot. Alimmaksi laitettiin kahta eri harmaata, niillä sain valonmäärää laskettua. Niiden päälle asennettiin neljää erilaista sinistä kalvoa rytmisesti sekoittaen.  

1990-LUVULLA

MIELENKIINTOISIA PROJEKTEJA

UUSIA ALUEVALTAUKSIA

BURN-OUT

LAPSI

LAPSENLAPSI

ERO

LENTOKENTTÄ OLI TOINEN KOTINI

ASEMA VAKIINTUI

TYÖT: 1990-1999

TYÖSUHTEET
1992-1994 Espoon teatteri, käyttöpäällikkö
1997-1998 Kiasma, Nykytaiteen museo, AV-suunnittelija

APURAHAT JA PALKINNOT
1995 Näyttelyntekoapuraha, Taiteen keskustoimikunta
1996 Vantaan palkinto, Vantaan kaupunki, taitelijapalkinto
1996 Erikoispalkinto, Aika-näyttelyvideo, Message Lappeenranta, äänisuunnittelusta
1996 Erikoismaininta, Muisti-näyttely, European Museum of the Year Award 1997 
1996 Kunniapalkinto Teakon, työskentelystä valo- ja äänisuunnittelun hyväksi

TILA-, VIDEO- JA VALOTEOKSET
1990 Insomnia, Vantaan kulttuuritoimi, Helsingin Juhlaviikot, Tarja Ervastin kanssa
1991 Tuhkapuutarha, Espoon kaupunginkirjasto, Makkonen-Laakio-Volanen
1991 Matka halki kaipuun meren, Galleria Otso, osana Prosessiota 1992 Color Umbrella, Heureka ja lähiseutua
1992 Avauskulma, Vantaan kirjasto, Tikkurila 
1993 Shadow Takes a Walk, Usitt, Wichita, USA, Tarja Ervastin kanssa
1993 Shadow Takes a Walk, Lönnströmin taidemuseo, Tarja Ervastin kanssa
1994 Shadow Takes a Walk, Teatterimuseo, Tarja Ervastin kanssa
1994 Muisti / Ajan non-stop, Helsingin kaupunginmuseo
1995 Hengitys, Retretin luolasto, (osana Heijastumien virtaa)

SÄVELLYSTYÖT JA ÄÄNIMAAILMAT
Onnenlehti, TV 2, elokuva, ohjaus Jotaarkka Pennanen
Metsä konsertti ja Cd-levy, osana Toni Edelmannin teosta

TANSSITEOKSET
1990 Tiden reser okänd - vild, Vindhäxor, koreografia Eva Lundqvist, valosuunnittelu
1991 Simma i ensam natt, Vindhäxor, koreografia Eva Lundqvist, valosuunnittelu
1993 Flod, Vindhäxor, koreografia Eva Lundqvist, valosuunnittelu
1994 Punahilkka, Hurjaruuth, koreografia Arja Pettersson, äänisuunnittelu
1996 Leonardo, Helsingin kaupunginteatteri, koreografia Tommi Kitti, valosuunnittelu
1996 Catfish Road, Vindhäxor, koreografia Eva Lundqvist, valosuunnittelu
1996 Herlokki Solmunen… , Hurjaruuth, koreografia Liisa Risu, äänisuunnittelu
1997 Talvisirkus Hurjaruuth, koreografia Arja Pettersson, äänisuunnittelu
1998 Man at sea, Danshögskolan, koreografia Eva Lundqvist, valosuunnittelu
1998 Kommentteja, koreografia Arja Raatikainen, äänisuunnittelu
1999 Enne, koreografia Arja Raatikainen, äänisuunnittelu
1999 Man at sea - human sea, Moderna Museet, koreografia Eva Lundqvist, valosuunnittelu
1999 Sade ja kaari, koreografia Ulla Koivisto, äänisuunnittelu

NÄYTTÄMÖTYÖT
1990 Ihtti Beaivi, Teatteriryhmä Dalvadis, valosuunnittelu
1990 Kesäyön unelma, Helsingin Kaupunginteatteri, ohjaus Laura Jäntti, valosuunnittelu
1990 Robin Hood, Helsingin Kaupunginteatteri, ohjaus Kari Rentola, valosuunnittelu
1991 Oresteia, Raivoisat Ruusut, ohjaus Ritva Siikala, valosuunnittelu
1991 Hiroshima rakastettuni, Espoon teatteri, ohjaus Tytti Oittinen, valo- ja äänisuunnittelu
1992 Orenda Hiwak - ryhmä, valosuunnittelu
Nukkekoti, Espoon teatteri, ohjaus Tytti Oittinen, valo- ja äänisuunnittelu
1993 Piilopaikka, Espoon teatteri, ohjaus Tytti Oittinen, valo- ja äänisuunnittelu
1994 Ooppera gaala, EM 94 gaalailta, ohjaus Markku Piri, valosuunnittelu
1994 Eeva/Raamattu, Teatteri Raivoisat Ruusut, ohjaus Ritva Siikala, valosuunnittelu
1994 Echoes from Finland, Toni Edelmannin konsertti, äänisuunnittelu
1994 Kolme siskoa, Espoon teatteri, ohjaus Tytti Oittinen, valo- ja äänisuunnittelu
1995 Kesäyön uni, Oulun kaupunginteatteri, ohjaus Tytti Oittinen, äänisuunnittelu
1995 Lepakko, Suomen kansallisooppera, ohjaus Bengt Ahlfors, valosuunnittelu
1996 Myrsky, Kuopion kaupunginteatteri, ohjaus Tytti Oittinen, valosuunnittelu
1996 Petos, Svenska Teatern, ohjaus Jotaarkka Pennanen, valosuunnittelu
1997 Elämän kevät, Raivoisat Ruusut, ohjaus Ritva Siikala. valosuunnittelu
1997 Máttaráhku Nieddat, Samiska Teatern, ohjaus Makka Kleist, valo- ja äänisuunnittelu
1999 Kaleva 125 vuotta, Vakuutusyhtiö Kaleva, ohjaus Markku Piri, valosuunnittelu

NÄYTTELYVALAISTUS
1991 Telegalleria, Sonera, Telegalleria ja museo
1992 Abandoned Stage, Kirsti Rantanen, Barbican Centre, Lontoo
1995 Sederholm, Helsingin kaupunginmuseo
1996 Kun on tunteet, Retretin luolasto, valokuvanäyttely
1996 Lillbacka world, Finn Power Oy, näyttelytila
1996 Aika, Helsingin kaupunginmuseo
1997 Frida Kahlo, Helsingin kaupungin taidemuseo
1998 Muistan, Claire Renard, Ateneum
1999 Mannerheim Keski-Aasiassa, Kulttuurien museo
1999 Tunne-näyttely, Helsingin kaupunginmuseo
1999 Yoko Ono, Annie Leibovitch, Helsingin kaupungin taidemuseo
1999 Viktorian aika, Hannah Wilke, Helsingin kaupungin taidemuseo

nopeat työt
1991 Markku Piri, Galleria Kaj Forsblom
1991 Halki kiven, Kirsti Rantanen
1992 Muodot-värit-kuviot, Wäinö Aaltosen museo, Markku Piri

KONSULTOINNIT
1990 Telegalleria ja museo, Sonera valo- ja äänitekniikka
1992 Espoon teatteri, Revontulihalli, teatteritekninen suunnittelu
1993 Näyttelytilat ja auditorio, Lusto metsämuseo, valaistus- ja äänitekniikka
1995 Pop/jazz konservatorion konserttisali, valo- ja näyttämötekniikka
1997 Hakasalmen huvila, Helsingin kaupunginmuseo, näyttely ja av-tekniikka
1997 Kiasma Nykytaiteen museo, teatterin valo-, video- ja äänitekniikka
1998 Koulumuseo, Helsingin kaupunginmuseo, näyttelyn AV-tekniikka
1998 Tennispalatsi, Kulttuurienmuseo, näyttelyn AV-tekniikka
1998 Tennispalatsi, Helsingin kaupungin taidemuseo, näyttely AV-tekniikka
1998 Sederholmin talo, Helsingin kaupunginmuseo, valaistus- ja äänitekniikka
1999 Olavinlinna, Museovirasto, valo- ja äänitekniikka

KAUPUNKITILAT
1999 Hesperian puisto, Helsingin Energia, puistovalaistus