1980 -
II-NÄYTÖS: VARJOJEN MAA VIE ETEENPÄIN
2. kohtaus: Siivet kantavat
SUKKULOINTIA . . .
Tapahtumat ja kehitys liukuivat limittäin ja sykleinä, ja olivat
toisiinsa sidoksissa. Vauhti kiihtyi, eikä perässä pysynyt. Tekemiset
vyöryivät
lumipalloina rinnettä alas. Olin jättänyt Teatterikoulun taakseni. Alkoi
jakso, joka vei minut suorastaan heittämällä aina 90-luvulle. Minulla
oli kolme
lyhyttä vakituista työsuhdetta 80-luvulla, mutta muuten työskentelin
freelancerina. Työt olivat enimmäkseen tanssin parissa, mutta
vuosikymmenen loppupuolella
alkoivat myös isojen näyttämöiden keikat.
Kehitystäni veivät eteenpäin nykytanssi ja poikkeukselliset
esitystaiteen tuotannot. Valoissa matkani eteni värien käytön ja
suuntien tarkentumisena ja
kehityksenä. Vuosi vuodelta oma kädenjälki voimistui ja kehittyi ja
silloin syntyivät myös ensimmäiset tilateokset. Tarja Ervastin ja Marita
Liulian kanssa
teimme kymmenkunta tilateosta, joissa minun roolini oli olla
äänisuunnittelija ja säveltäjä. Omana työnäni syntyi valotilateos Long
Run Vanhalle 1986.
Valon ja valaistuksen merkitys kasvoi monilla kulttuurin aloilla, ja valosuunnittelua kaivattiin myös isoille näyttämöille. Valoteoksiakin kaivattiin, mutta kustannukset kyllä hillitsivät niiden tilauksia. Valotaide on pirun kallista välineurheilua.
Koulutuksen tarve oli jatkuva puheenaihe. Kaikki ymmärsivät, että alalle tarvitaan muutosta ja muutos syntyisi osin koulutuksen kautta. Koska halutaan parempaa visualisointia, tarvitaan koulutusta ja perehtymistä sekä taiteen että teatterin tekemiseen. Keskusteluja käytiin vuosien aikana monella tasolla ja vilkkaasti. Keskustelua oli myös siitä, pitäisikö koulutus suunnata alalla oleville vai "pystymetsästä" tuleville. Alalla vallitseva asenteellisuus ja perinteiset työskentelytavat koettiin ongelmallisiksi. Osallistuin Teatterikorkeakouluun perustettuun työryhmään, joka suunnitteli tulevaa valo- ja äänisuunnittelijoiden koulutusta. Työryhmämme oli luomassa edistyksellistä koulutusta, jota muualla ei ollut ja saimme vuosien aikana luotua rungon, jossa taide oli tekniikan edellä.
Keskustelua käytiin siitä, ovatko valo- ja äänisuunnittelija kaksi eri ammattia. Myös nimikkeet tarkastettiin kielitoimistosta, ovatko valosuunnittelija ja äänisuunnittelija suomen kieltä. Hieman taisi painaa sähköasentajan haamu kaapissa.
. . . KEMISSÄ
Salka Valka (13.02.1986) Kemin kaupunginteatterissa oli merkittävä
monellakin tavalla. Olin jo monta vuotta taistellut oikeuksista,
palkasta ja valo- ja
äänisuunnittelijoiden olemassaolosta. Kemissä sain talouspäällikön
ahtaalle, kun hän ei tiennyt kuinka pakolla vierailulle tulevan
"valomiehen" saisi halvalla. Sopimusteksti on omassa kategoriassaan
huvittavaa, joskaan se ei ollut työsopimushistoriani pohjanoteeraus.
Itse työryhmän kanssa
ei ollut vaikeuksia.
Sivuvaloja olin tanssissa käyttänyt jo pitkään, mutta teatterissa se oli vielä uutta. Otin sivuvalot käyttöön varhain, jotta näyttelijät tottuisivat häikäiseviin valoihin sekä oppisivat olemaan luomatta varjoa vastanäyttelijän kasvoille.
Kuvan rakentamisen ehtona oli, että Matti Saarnion lavastus antaisi tilaa sivuvaloille. Tämä ja pintojen värit määriteltiin valo-kokeiluilla yhteistyössä hänen kanssaan. Valosuunnittelija oli tuolloin työryhmässä niin arvostettu, että sain läpimenon vain valojen valokuvaamista varten. .
Salka Valka
Otteita kirjoituksesta Kansan Tahto 15.2.86 Pentti Kiviranta
Hieno Salka
Sinikka Rajantien Salka Valka on hieno työ. Se on selkeä, ilmeikäs ja
johdonmukainen. Samoin Tellervo Hakko tekee perustellun Salkan äidin,
Sigurlina Jonsdottirin.
Seppo Rintamäen Steinthor Steinsson on vahva, voimakas ja uhmakas, niin
kuin pitääkin. Mutta erittäin keskeinen Anrnaldur Björnsson ei tuntunut
vielä oikein
valmiilta - en nähnyt tässä roolissa sellaista sisäistä elämän tuskan,
sisäisen pakon hehkua, joka on hyvin leimallinen Laxnessin kirjan
viime sivuilla Arnaldurin kuvauksessa. Kemin Arnaldurin oli päässyt
valtaamaan kirjan henkilön psyykeen toinen puoli: sisäinen epävarmuus ja
luopuminen "kohtalon vietäväksi". Jännittävältä, kutkuttavilta tuntuivat
Satu Talan nopeat vaihdokset kahden roolin välillä -
Bogesenin tyttären ja pelastusarmeijan kapteenin rooleissa.
…
Ilmeisen tarkoituksellisesti esityksestä oli pyritty poistamaan
pateettinen loppuhuipennus -Laxnessin kirjan viisi viimeistä kappaletta
antaisivat pohjaa, vaikka
minkälaiseen kyyneltulvaan katsomosta. Mutta ei, Kemin ratkaisussa
yleisöllä päin vastoin kului - ainakin ensi-illassa sievoinen hetkinen
ennen kuin uskottiin
näytelmän varmasti päättyneen.
Kaiken kaikkiaan homma viedään läpi yllättävän vähäeleisesti, siistin
kauniisti, älykkäänkin yksinkertaisesti - siis varmasti.
…
Lavastus (Kemin oman Matti Saarnion tekemä) istuu tässä esitystyylissä
täydellisesti. Se on kaunis, erittäin pelkistetty, ja se toimii
loistavasti. Lavastuksena on käytännössä eräänlainen tunturi-, vuono- ja
laaksomaiseman abstrahointi, kaikki näyttää joltakin mutta ei
oikeastaan ole erikseen mitään. Niinpä lavastusmaiseman kaksi monttua
toimivat yhtä kätevästi niin taloina kuin laitureinakin. Valo- ja
äänisuunnittelu, joka on vierailijan, Ilkka Volasen työtä, sulautuu
kauniisti lavastukseen ja tukee sitä - sieppaapa valojen käyttö välillä
vahvankin merkityssisältöjen luojan osan.
Saatana saapuu Moskovaan
Saatana saapuu Moskovaan
Otteita kirjoituksesta Turun Sanomat 11.5.1989, Jouko Grönholm
Kuvan rakentaja
Ilkka Volanen seisoo teatterin näyttämöllä ohuessa hajavalossa ja
miettii aikakäsityksen suhdetta tilan muutoksiin. Volanen on
valaistussuunnittelija,
alansa ykkösiä Suomessa; estetiikkaansa hän luonnehtii
kuvanrakentamiseksi.
-Tutkin valon muotoja, värejä, intensiteettiä, liikettä, rytmiä ja tiheyttä. Niistä kuva rakentuu.
Volanen työskentelee valaistussuunnittelijana Helsingin
kaupunginteatterissa. Viime vuosina hän on freelancerina tehnyt valot
lukuisiin mainetta niittäneisiin
teatteri- ja tanssiproduktioihin Suomessa ja Ruotsissa. Volasen ideoita
ja asiantuntemusta on käytetty muuallakin kuin teattereissa, mm.
näyttelyiden valaistuksessa ja
alan koulutuksessa.
…
Teatteriesityksen valaistussuunnittelijana Volanen sanoo olevansa osa
kollektiivia, jolla yhteinen tavoite. Mutta samalla hän vertaa
valaistusta teatteriesityksen
säveltämiseen; molemmissa on viljalti semmoista luovuutta, joka voi
syttyä vain yksilöllisestä panoksesta.
-Näyttämöä ei enää voi valaista niin kuin perinteisesti oli tapana.
Ihmiset ovat aivan uudella tavalla harjaantuneet kuvan katsomiseen;
siksi myös
valaistus kohtaa uudenlaisia haasteita. Kuvien ja värien rytmiä on
tutkittava tarkkaan. Valot ovat kiinteä osa kokonaisuutta, johon
kuuluvat lavastus, puvustus,
meikit, äänet ja näyttelijöiden liikkeet.
Luennoidessaan Volanen zoomailee valoilla, liu'uttaa niitä. Hän näyttää
konkreettisesti, miten tila laajenee ja miten värit käyttäytyvät.
Ensimmäiset uuden koulutuksen saaneet suomalaiset
valaistussuunnittelijat valmistuvat teatterikorkeakoulusta vuoden
kuluttua. Suomalaisten teattereiden valonkäyttö
saa lähivuosina oletettavasti uusia jännittäviä ulottuvuuksia.
Volasen esitelmä Turun kaupunginteatterin Sopukassa kuului osana
Tietokoneella luovasti -tapahtumaan, jonka on järjestänyt läänin
taidetoimikunta. Koko
tapahtuman teemaan Volasella oli terveellinen näkökulma. Korostaessaan
tietokoneiden hienoja mahdollisuuksia hän muistutti myös, että
liiallinen teknistyminen
ja numeroituminen saattaa joskus haitata aitoa luovuutta. Silti
Volasella on selkeä unelma tietokoneen, valopöydän ja valonheittimien
liitosta. Ihanteelliseen yhdistymiseen
vain on vielä vuosien matka.
- Valoherkkä ihminen voi saada teatteriesityksen valaistuksesta huikeita
virikkeitä; Kun kuvanrakentamisesta tiedetään yhä enemmän, valoherkkien
katsojien
määrä kasvaa.
Ote kirjoituksesta Kaleva 26.02.1988, Kari Karemo
Oopperakonsertti: Yö ei pääty koskaan
Bartokin Ritari Siniparran linna on synkkä, mustanpuhuva ooppera. Se ei
anna vapautusta, ei toivoa. Ritari Siniparran linnassa kouraistaan
syvältä ihmismieltä.
Ooppera kertoo naisen luulosta voida vaikuttaa rakkaudellaan, muuttaa ja
pyyhkiä pois tehtyä. Tämä jää turhaksi yritykseksi, pimeys voittaa,
oopperan
viimeiset repliikit ovat "Yö ei pääty koskaan, koskaan, koskaan,
koskaan". Mutta voittaja ei ole ritari Siniparta, hän jää kohtalonsa
vangiksi
- voittaja on sisin pahuus. Prologissa sanotaan: "On maailmassa,
kaikkialla aseet uhkaa, vaan muut ovat kuolemamme syyt."
…
Ritari Siniparran linnan valinta Madetojan viikon ohjelmaan oli
sellainen, jollaisia viikolla olisi pitänyt olla enemmän. Bartokin
ooppera on yksi säveltäjän
kolmesta näyttämöteoksesta, muut ovat Puinen prinssi ja Ihmeellinen
mandariini. Ritari Siniparran linna on harvoin esitetty ja sen toteutus
oopperakonserttina oli
kiinnostava, vielä kun produktioon oli saatu tekemään valaistuksen alan
tunnustettu taitaja Ilkka Volanen.
…
Näyttämöllinen teho rakentuikin pelkästään valoihin, niillä oli luotu
illuusio Siniparran kolkosta linnasta. Volanen oli tehnyt valaistuksen
pelkistetysti, se seurasi teosta suurissa linjoissa. ei lähtenyt
yksityiskohtaisempaan kuvitukseen, vaikka ooppera tarjoaakin siihen
suuret houkutukset. Volanen oli hyvin
saavuttanut karuutta ja jylhyyttä, skaala oli pimeydestä häikäisevään
kirkkauteen. Kun ovet avautuivat paljastaen salaisuutensa. vaihtuivat
valot sen
mukaan, mutta tähän ei tullut alleviivaamisen tuntoa, sormella
osoittamista. Tässä olikin Volasen taito, hän liitti valon elimellisesti
tapahtumiin, teki
siitä osan teoskokonaisuutta.
…OULUSSA
Kapellimestari Ari Angervo oli innostunut käyttämään
valosuunnittelijoita visualisoimaan klassisen musiikin konsertteja.
Maineeni oli kantautunut hänen
korviinsa ja sain tilaustyön Ouluun Madetoja saliin. Kyseessä oli
visualisointi Béla Bartókin Herttua Siniparran linna oopperakonserttiin.
Partituuriin oli
säveltäjä kirjoittanut valomerkinnät, mutta niitä en seurannut. Teoksen
valot eivät pyrkineet kuvittamaan tarinaa vaan olivat oma itsenäinen
abstrakti teoksensa löyhällä siteellä musiikkiin. Elementteinä olivat
värien, muotojen ja valon liike. Toteutuspaikkana sali oli
valontekijälle
kaikkien työsuojelulakien vastainen eikä arkkitehtuurikaan ollut
työlleni myötämielinen.
…AJATUKSISSA
"En valinnut valoa taikka ääntä ammatikseni,
Ne valitsivat minut"
"Hyvinä päivinä laitteet tottelevat minua"
"Tänä vuonna tikkaat pettivät minut"