1980 - 
II-NÄYTÖS: VARJOJEN MAA VIE ETEENPÄIN

2. kohtaus: Siivet kantavat  

SUKKULOINTIA . . .
Tapahtumat ja kehitys liukuivat limittäin ja sykleinä, ja olivat toisiinsa sidoksissa. Vauhti kiihtyi, eikä perässä pysynyt. Tekemiset vyöryivät lumipalloina rinnettä alas. Olin jättänyt Teatterikoulun taakseni. Alkoi jakso, joka vei minut suorastaan heittämällä aina 90-luvulle. Minulla oli kolme lyhyttä vakituista työsuhdetta 80-luvulla, mutta muuten työskentelin freelancerina. Työt olivat enimmäkseen tanssin parissa, mutta vuosikymmenen loppupuolella alkoivat myös isojen näyttämöiden keikat.

Kehitystäni veivät eteenpäin nykytanssi ja poikkeukselliset esitystaiteen tuotannot. Valoissa matkani eteni värien käytön ja suuntien tarkentumisena ja kehityksenä. Vuosi vuodelta oma kädenjälki voimistui ja kehittyi ja silloin syntyivät myös ensimmäiset tilateokset. Tarja Ervastin ja Marita Liulian kanssa teimme kymmenkunta tilateosta, joissa minun roolini oli olla äänisuunnittelija ja säveltäjä. Omana työnäni syntyi valotilateos Long Run Vanhalle 1986. 

Valon ja valaistuksen merkitys kasvoi monilla kulttuurin aloilla, ja valosuunnittelua kaivattiin myös isoille näyttämöille. Valoteoksiakin kaivattiin, mutta kustannukset kyllä hillitsivät niiden tilauksia. Valotaide on pirun kallista välineurheilua.

Koulutuksen tarve oli jatkuva puheenaihe. Kaikki ymmärsivät, että alalle tarvitaan muutosta ja muutos syntyisi osin koulutuksen kautta. Koska halutaan parempaa visualisointia, tarvitaan koulutusta ja perehtymistä sekä taiteen että teatterin tekemiseen. Keskusteluja käytiin vuosien aikana monella tasolla ja vilkkaasti. Keskustelua oli myös siitä, pitäisikö koulutus suunnata alalla oleville vai "pystymetsästä" tuleville. Alalla vallitseva asenteellisuus ja perinteiset työskentelytavat koettiin ongelmallisiksi. Osallistuin Teatterikorkeakouluun perustettuun työryhmään, joka suunnitteli tulevaa valo- ja äänisuunnittelijoiden koulutusta. Työryhmämme oli luomassa edistyksellistä koulutusta, jota muualla ei ollut ja saimme vuosien aikana luotua rungon, jossa taide oli tekniikan edellä.

Keskustelua käytiin siitä, ovatko valo- ja äänisuunnittelija kaksi eri ammattia. Myös nimikkeet tarkastettiin kielitoimistosta, ovatko valosuunnittelija ja äänisuunnittelija suomen kieltä. Hieman taisi painaa sähköasentajan haamu kaapissa.

. . . KEMISSÄ
Salka Valka (13.02.1986) Kemin kaupunginteatterissa oli merkittävä monellakin tavalla. Olin jo monta vuotta taistellut oikeuksista, palkasta ja valo- ja äänisuunnittelijoiden olemassaolosta. Kemissä sain talouspäällikön ahtaalle, kun hän ei tiennyt kuinka pakolla vierailulle tulevan "valomiehen" saisi halvalla. Sopimusteksti on omassa kategoriassaan huvittavaa, joskaan se ei ollut työsopimushistoriani pohjanoteeraus. Itse työryhmän kanssa ei ollut vaikeuksia.  

Sivuvaloja olin tanssissa käyttänyt jo pitkään, mutta teatterissa se oli vielä uutta. Otin sivuvalot käyttöön varhain, jotta näyttelijät tottuisivat häikäiseviin valoihin sekä oppisivat olemaan luomatta varjoa vastanäyttelijän kasvoille.

Kuvan rakentamisen ehtona oli, että Matti Saarnion lavastus antaisi tilaa sivuvaloille. Tämä ja pintojen värit määriteltiin valo-kokeiluilla yhteistyössä hänen kanssaan. Valosuunnittelija oli tuolloin työryhmässä niin arvostettu, että sain läpimenon vain valojen valokuvaamista varten. .

Salka Valka

Otteita kirjoituksesta Kansan Tahto 15.2.86 Pentti Kiviranta
Hieno Salka
Sinikka Rajantien Salka Valka on hieno työ. Se on selkeä, ilmeikäs ja johdonmukainen. Samoin Tellervo Hakko tekee perustellun Salkan äidin, Sigurlina Jonsdottirin. Seppo Rintamäen Steinthor Steinsson on vahva, voimakas ja uhmakas, niin kuin pitääkin. Mutta erittäin keskeinen Anrnaldur Björnsson ei tuntunut vielä oikein valmiilta - en nähnyt tässä roolissa sellaista sisäistä elämän tuskan, sisäisen pakon hehkua, joka on hyvin leimallinen Laxnessin kirjan viime sivuilla Arnaldurin kuvauksessa. Kemin Arnaldurin oli päässyt valtaamaan kirjan henkilön psyykeen toinen puoli: sisäinen epävarmuus ja luopuminen "kohtalon vietäväksi". Jännittävältä, kutkuttavilta tuntuivat Satu Talan nopeat vaihdokset kahden roolin välillä - Bogesenin tyttären ja pelastusarmeijan kapteenin rooleissa.
…
Ilmeisen tarkoituksellisesti esityksestä oli pyritty poistamaan pateettinen loppuhuipennus -Laxnessin kirjan viisi viimeistä kappaletta antaisivat pohjaa, vaikka minkälaiseen kyyneltulvaan katsomosta. Mutta ei, Kemin ratkaisussa yleisöllä päin vastoin kului - ainakin ensi-illassa sievoinen hetkinen ennen kuin uskottiin näytelmän varmasti päättyneen. Kaiken kaikkiaan homma viedään läpi yllättävän vähäeleisesti, siistin kauniisti, älykkäänkin yksinkertaisesti - siis varmasti.
…
Lavastus (Kemin oman Matti Saarnion tekemä) istuu tässä esitystyylissä täydellisesti. Se on kaunis, erittäin pelkistetty, ja se toimii loistavasti. Lavastuksena on käytännössä eräänlainen tunturi-, vuono- ja laaksomaiseman abstrahointi, kaikki näyttää joltakin mutta ei oikeastaan ole erikseen mitään. Niinpä lavastusmaiseman kaksi monttua toimivat yhtä kätevästi niin taloina kuin laitureinakin. Valo- ja äänisuunnittelu, joka on vierailijan, Ilkka Volasen työtä, sulautuu kauniisti lavastukseen ja tukee sitä - sieppaapa valojen käyttö välillä vahvankin merkityssisältöjen luojan osan.  

Saatana saapuu Moskovaan

Saatana saapuu Moskovaan

Otteita kirjoituksesta Turun Sanomat 11.5.1989, Jouko Grönholm
Kuvan rakentaja

Ilkka Volanen seisoo teatterin näyttämöllä ohuessa hajavalossa ja miettii aikakäsityksen suhdetta tilan muutoksiin. Volanen on valaistussuunnittelija, alansa ykkösiä Suomessa; estetiikkaansa hän luonnehtii kuvanrakentamiseksi.

-Tutkin valon muotoja, värejä, intensiteettiä, liikettä, rytmiä ja tiheyttä. Niistä kuva rakentuu.

Volanen työskentelee valaistussuunnittelijana Helsingin kaupunginteatterissa. Viime vuosina hän on freelancerina tehnyt valot lukuisiin mainetta niittäneisiin teatteri- ja tanssiproduktioihin Suomessa ja Ruotsissa. Volasen ideoita ja asiantuntemusta on käytetty muuallakin kuin teattereissa, mm. näyttelyiden valaistuksessa ja alan koulutuksessa.
…
Teatteriesityksen valaistussuunnittelijana Volanen sanoo olevansa osa kollektiivia, jolla yhteinen tavoite. Mutta samalla hän vertaa valaistusta teatteriesityksen säveltämiseen; molemmissa on viljalti semmoista luovuutta, joka voi syttyä vain yksilöllisestä panoksesta.

-Näyttämöä ei enää voi valaista niin kuin perinteisesti oli tapana. Ihmiset ovat aivan uudella tavalla harjaantuneet kuvan katsomiseen; siksi myös valaistus kohtaa uudenlaisia haasteita. Kuvien ja värien rytmiä on tutkittava tarkkaan. Valot ovat kiinteä osa kokonaisuutta, johon kuuluvat lavastus, puvustus, meikit, äänet ja näyttelijöiden liikkeet.

Luennoidessaan Volanen zoomailee valoilla, liu'uttaa niitä. Hän näyttää konkreettisesti, miten tila laajenee ja miten värit käyttäytyvät.

Ensimmäiset uuden koulutuksen saaneet suomalaiset valaistussuunnittelijat valmistuvat teatterikorkeakoulusta vuoden kuluttua. Suomalaisten teattereiden valonkäyttö saa lähivuosina oletettavasti uusia jännittäviä ulottuvuuksia.

Volasen esitelmä Turun kaupunginteatterin Sopukassa kuului osana Tietokoneella luovasti -tapahtumaan, jonka on järjestänyt läänin taidetoimikunta. Koko tapahtuman teemaan Volasella oli terveellinen näkökulma. Korostaessaan tietokoneiden hienoja mahdollisuuksia hän muistutti myös, että liiallinen teknistyminen ja numeroituminen saattaa joskus haitata aitoa luovuutta. Silti Volasella on selkeä unelma tietokoneen, valopöydän ja valonheittimien liitosta. Ihanteelliseen yhdistymiseen vain on vielä vuosien matka.

- Valoherkkä ihminen voi saada teatteriesityksen valaistuksesta huikeita virikkeitä; Kun kuvanrakentamisesta tiedetään yhä enemmän, valoherkkien katsojien määrä kasvaa. 

Ote kirjoituksesta Kaleva 26.02.1988, Kari Karemo

Oopperakonsertti: Yö ei pääty koskaan
Bartokin Ritari Siniparran linna on synkkä, mustanpuhuva ooppera. Se ei anna vapautusta, ei toivoa. Ritari Siniparran linnassa kouraistaan syvältä ihmismieltä. Ooppera kertoo naisen luulosta voida vaikuttaa rakkaudellaan, muuttaa ja pyyhkiä pois tehtyä. Tämä jää turhaksi yritykseksi, pimeys voittaa, oopperan viimeiset repliikit ovat "Yö ei pääty koskaan, koskaan, koskaan, koskaan". Mutta voittaja ei ole ritari Siniparta, hän jää kohtalonsa vangiksi - voittaja on sisin pahuus. Prologissa sanotaan: "On maailmassa, kaikkialla aseet uhkaa, vaan muut ovat kuolemamme syyt."
…
Ritari Siniparran linnan valinta Madetojan viikon ohjelmaan oli sellainen, jollaisia viikolla olisi pitänyt olla enemmän. Bartokin ooppera on yksi säveltäjän kolmesta näyttämöteoksesta, muut ovat Puinen prinssi ja Ihmeellinen mandariini. Ritari Siniparran linna on harvoin esitetty ja sen toteutus oopperakonserttina oli kiinnostava, vielä kun produktioon oli saatu tekemään valaistuksen alan tunnustettu taitaja Ilkka Volanen.
…
Näyttämöllinen teho rakentuikin pelkästään valoihin, niillä oli luotu illuusio Siniparran kolkosta linnasta. Volanen oli tehnyt valaistuksen pelkistetysti, se seurasi teosta suurissa linjoissa. ei lähtenyt yksityiskohtaisempaan kuvitukseen, vaikka ooppera tarjoaakin siihen suuret houkutukset. Volanen oli hyvin saavuttanut karuutta ja jylhyyttä, skaala oli pimeydestä häikäisevään kirkkauteen. Kun ovet avautuivat paljastaen salaisuutensa. vaihtuivat valot sen mukaan, mutta tähän ei tullut alleviivaamisen tuntoa, sormella osoittamista. Tässä olikin Volasen taito, hän liitti valon elimellisesti tapahtumiin, teki siitä osan teoskokonaisuutta. 

…OULUSSA
Kapellimestari Ari Angervo oli innostunut käyttämään valosuunnittelijoita visualisoimaan klassisen musiikin konsertteja. Maineeni oli kantautunut hänen korviinsa ja sain tilaustyön Ouluun Madetoja saliin. Kyseessä oli visualisointi Béla Bartókin Herttua Siniparran linna oopperakonserttiin. Partituuriin oli säveltäjä kirjoittanut valomerkinnät, mutta niitä en seurannut. Teoksen valot eivät pyrkineet kuvittamaan tarinaa vaan olivat oma itsenäinen abstrakti teoksensa löyhällä siteellä musiikkiin. Elementteinä olivat värien, muotojen ja valon liike. Toteutuspaikkana sali oli valontekijälle kaikkien työsuojelulakien vastainen eikä arkkitehtuurikaan ollut työlleni myötämielinen.  

…AJATUKSISSA
"En valinnut valoa taikka ääntä ammatikseni, 
Ne valitsivat minut"
"Hyvinä päivinä laitteet tottelevat minua"
"Tänä vuonna tikkaat pettivät minut"