1990 -
III-näytös: TEKEMISEN VUODET

2. kohtaus: Kuvia vuorten rinteiltä 

Hiroshima rakastettuni , Espoon teatteri 1991

Hiroshima rakastettuni , Espoon teatteri 1991

Kesäyön uni, HKT 1990

Kesäyön uni, HKT 1990

Robin Hood, HKT 1990

Nukkekoti, Espoon teatteri 1992

NÄYTTELYTOIMINTA MUSEOTYÖT VALLOITTAVAT
 
Näyttelyvalaistukset olivat tulollaan 1990-luvulla. Perinteisesti museomestarit olivat toteuttaneet näyttelyvalaistuksen "viimeiseksi ennen avajaisia". He olivat usein koulutukseltaan enemmän puuseppiä ja rakentajia kuin äänen tai valon tekijöitä. Heillä ei ollut työmääriensä laajuuden takia aikaa keskittyä kaikkeen taikka olla (kaikessa) ammatillisesti oikea henkilö toteutukseen.

Viihdyin taiteen parissa. Museomaailmasta tuli osa työkalupakkiani. Sain tutustua moniin taiteilijoihin, taidesuuntauksiin ja merkittäviin teoksiin. Opin lisää valon ja pigmenttien vuorovaikutuksesta. Koska tein paljon näyttelyvalaistuksia, ajauduin uusien museoiden suunnitteluun, mikä vahvisti osallistumistani näyttelytoimintaan. Näyttelyvalaistus-, äänimaailma- ja myöhemmin videotyöskentely olivat 2000-luvulla merkittävässä osassa elämääni.

Valo suunnattuna teokseen on antelias ja samalla ankara. Mikä on ollut tekijän ajatus, miltä sen pitäisi näyttää ja välittää katsojalle? Mikä on näyttelyn kokonaisvisuaalisuus? Tilat olivat useimmiten hallittavissa. Parasta oli seikkailu valoratkaisun löytämisessä, jolla sai teoksen sisällön henkiin. Talojen sisällä henkilökunnan halu hyvään lopputulokseen kruunaa kaoottisiin teatteriolosuhteisiin tottuneen. Toki ennen avajaisia voi olla jännitteitä, eikä joskus voinut olla eksymättä väärään paikkaan.

Museoiden AV-laitteistojen suunnittelutyöt lisääntyivät taidesuuntauksien monipuolistuessa. Video- ja ääniteokset lisääntyivät. Ilmeisesti rahoitus oli parantunut, ja tietysti kilpailu asiakkaista oli koventunut.

Murros valon merkityksessä museoille oli tapahtunut. Pääkaupunkiseudulla ilmiö oli aluksi voimakkaampi kuin muualla, sillä täällä trendit elävät voimakkaampina kuin muualla sen ajan kuin ovat olemassa.

Näyttelyvalaistuksen anteliaisuus on sen pelkistetty muoto. Kohde on paikallaan ja sisältö tuodaan näkyviin usein yhdellä valokiilalla. Samalla näyttelyn aika kokonaisuutena saadaan haluttaessa hidastettua. Vain muutaman kerran olen ollut suunnitteluryhmässä alusta asti, jolloin olen päässyt vaikuttamaan kokonaisuuden yksityiskohtiin, kuten seinien väriin. Uusien tilojen suunnittelussa olen tuskin koskaan voinut vaikuttaa arkkitehdin päätöksiin koskien esimerkiksi seinien väriä.

Näyttelytilojen tekninen varustus parani vuosi vuodelta ja mahdollisti paremman lopputuloksen. Pääsin vaikuttamaan monen uuden näyttelytilan teknisiin ratkaisuihin. Vaikeutena oli erilaisten työtapojen ja erilaisten näyttelyiden taiteellisten tavoitteiden mahdollistaminen. Kokemukseni avulla loin perussabluunan, jolla ratkoin uusien tilojen tekniikan. Kaikkeen ei voinut varautua, mutta toivoin saavani perustilanteen mahdollisimman hyväksi. Tämä tietysti tarkoitti joitain rajoituksia vapaaseen tekemiseen.  

Helsingin kaupungintaidemuseon Meilahden tiloihin tein ainakin Frida Kahlo-näyttelyvalaistuksen, jossa käytin ensikerran 4500K halogeenilamppuja (hänen töilleen oikea ratkaisu). Suurin osa hänen töistään oli maalattu ulkona kirkkaassa auringonvalossa, jolloin normaali lämminvaloinen halogeenilamppu (3000K) ei toista maalauksen sävyjä kunnolla. Lisäksi sininen ei toistu sellaisena kuin se päivänvalossa maalaushetkellä on toistunut. Jos tuolloin olisi ollut saatavilla, olisin kokeillut vieläkin kylmempää valoa joihinkin töihin. Lamppu, jota käytin, oli kehitetty museokäyttöön. Noin kymmenen vuoden ajan yritin saada niitä museoihin. Koska se maksoi 3-4 kertaa enemmän kuin perushalogeeni, noin 8-9 €, muodostui hinta museotoiminnan kannalta liian kalliiksi. Huonolla lampulla, noin 2-3 €, päätettiin tulla toimeen. Se on budjetti ystävällinen hinta kalliiden näyttelyiden budjeteissa.

Yllättävää kuinka huonosti valoa arvostetaan tai nähdään niissä piireissä, joille sillä on suuri merkitys.

Mikä siinä on, että työni onnistumisen suurimmat esteet ovat arkkitehtien ratkaisut näyttelytilojen suunnittelussa. Sähkösuunnittelijat ovat hyvä kakkonen ja kolmantena ovat rakennusvaiheen sähköasentajat.

Pienistä puroista syntyviä ovat järviin johtavat joet.

MUSEOISSA KUPLII

Museoita uudistettiin, uusia rakennettiin ja niissä investoitiin valokalustoon. Tietoisuuden lisääntyminen näkyvän valon ja UV-säteilyn vaikutuksesta taiteen tuhoutumisessa synnytti huolta. Tämän tietoisuuden ja samalla näyttelyiden elämyksellisyyden tavoitteet synnyttivät tarpeen käyttää "valoihmistä". Normaalikäytäntö, jossa museomestarit toteuttivat valaistuksen juuri ennen avajaisia, ei tuntunut enää kenenkään edulta.
Monissa näyttelytiloissa oli hankittuna luksimittari, jota kukaan ei käyttänyt. Sederholmin talossa 50 luksin valaistustaso tuli tutuksi.
Vuosikymmenen lopulla museoissa haluttiin näyttelyjen olevan kokonaisuutena visuaalisesti mielenkiintoisia. Asenteissa oli tapahtunut muutos, joka oli valon kannalta suunta parempaan. Näyttelyt suunniteltiin näyttelyarkkitehtien toimesta lavastuksellisiksi. Niinpä minulla museovalaistuksen ja äänimaailmojen suunnittelu ja toteuttaminen kasvoi vuosikymmenessä merkittäväksi työnantajaksi. Aluksi yksittäisprojekteina, mutta ne yleensä johtivat uusi keikkoihin. Alkuaikoina oli kyse "lavastuksellisista" näyttelyistä enemmän kuin perinteisistä "tauluvalaisusta". Näyttelyissä oli interiöörejä ja tunnelmallisia elementtejä.

Kaikki alkoi jo Helsingin kaupungin taidemuseon 1987 Valo ja aine- näyttelystä, mutta varsinaiseen vauhtiin päästiin 90-luvulla. Ensin tuli Telegalleria- ja museo, joka oli viestinnän näyttely ja uuden teknologian esittelytila. Näyttelyarkkitehtina oli Ensio Suominen. Tila oli kaksikerroksinen. Alakerrassa oli historiaa ja yläkerrassa nykyaikaa. Valaistus oli esineiden valaisun lisäksi valotaidetta ja valolla sisustamista. Vajaan vuosikymmenen aikana näyttelyjä ja tiloja uusittiin, varsinkin yläkertaa, ja samalla valaistus sai uuden ilmeen. Museo suljettiin 90-luvun lopulla.

Väliin tein töitä Markku Pirille, sitten hänen kauttaan Kirsti Rantaselle. Seuraava ja suurempi kokonaisuus oli Helsingin kaupungin museot. Muisti-näyttely Hakasalmen huvilassa oli ensimmäinen kohde, ja siitä matka jatkui muihin kaupunginmuseon tiloihin.

Useimpiin kaupunginmuseon näyttelyihin, joissa olin mukana, tein myös äänisuunnittelun. Ehkä merkittävin oli, jos sellaista edes on, Aika Sofiankadulla. Tässä näyttelyssä oli interiööreillä merkittävä asema kokonaisuudessa. Valaistukseen investoitiin, kuten myös äänentoiston ja järjestelmien kokonaishallintaan.

MUSEOIKKUNAT

Käytin 90-luvulla ikkunoiden himmentämiseen alun perin elokuvateollisuudelle suunniteltuja kalvoja. Tämä tarkoittaa eri harmaanasteisten kalvojen asentamista ikkunoihin. Tällöin päivänvalosta saadaan jopa 90 % vähennettyä, mutta ulkomaailma on nähtävissä "normaalisti". (Ulkoa ei näe sisään.) Pidin ratkaisun illuusiota hienona; tilaa ei luukuteta vaan ikkunat näyttävät maisemansa. Kokijalle tämä on muutos pilviseen päivään, aurinko on pilvessä yllättäen. Samalla näyttelytila saadaan hämäräksi, jolloin mahdolliset luksiarvot voidaan saavuttaa ja valaistus toimii. Kalvoratkaisua tuli käytettyä usein ja tavoite oli aina valomäärän vähentäminen.

Poikkeavan ratkaisun tein Helsingin kaupungin-museon Sofiankadun tilassa. Siellä kalvotettiin päänäyttelysalin katto-ikkunat ja Lyhtysalin ikkunanauha katon rajassa. Pääsalissa ison kattoikkunaruudukon peittä-miseen tuli kahdet kalvot. Alimmaksi laitettiin kahta eri harmaata, niillä sain valonmäärää laskettua. Niiden päälle asennettiin neljää erilaista sinistä kalvoa rytmisesti sekoittaen.  

KIRSTI RANTANEN,  ABANDONED STAGE 1992

TYÖHISTORIAA 1990 - 2000

1990-LUVULLA

MIELENKIINTOISIA PROJEKTEJA

UUSIA ALUEVALTAUKSIA

BURN-OUT

LAPSI

LAPSENLAPSI

ERO

LENTOKENTTÄ OLI TOINEN KOTINI

ASEMA VAKIINTUI   

valo=valosuunnittelua, rakentamassa, tekemässä tai ajamassa tai vähän kaikkea.ääni=äänisuunnittelu, toteutus, miksaus, äänittäminen tai ajamassa tai vähän kaikkea. av-järjestelmä= valo-, ääni-, video-, ja/tai näyttämöjärjestelmien suunnittelu tai ohjeistus, rakentaminen tai vähän kaikkea. Joskus työmäärä on pieni, joskus liiankin suuri.

TYÖT: 1990-1999

TYÖSUHTEET
1992-1994 Espoon teatteri, käyttöpäällikkö
1997-1998 Kiasma, Nykytaiteen museo, AV-suunnittelija

APURAHAT JA PALKINNOT
1995 Näyttelyntekoapuraha, Taiteen keskustoimikunta
1996 Vantaan palkinto, Vantaan kaupunki, taitelijapalkinto
1996 Erikoispalkinto, Aika-näyttelyvideo, Message Lappeenranta, äänisuunnittelusta
1996 Erikoismaininta, Muisti-näyttely, European Museum of the Year Award 1997 Kunniapalkinto Teakon, työskentelystä valo- ja äänisuunnittelun hyväksi

TILA-, VIDEO- JA VALOTEOKSET
1990 
Insomnia, Vantaan kulttuuritoimi, Helsingin Juhlaviikot, Tarja Ervastin kanssa
1991 
Tuhkapuutarha, Espoon kaupunginkirjasto, Makkonen-Laakio-Volanen
1991 
Matka halki kaipuun meren, Galleria Otso, osana Prosessiota 
1992 
Color Umbrella, Heureka ja lähiseutua
1992 
Avauskulma, Vantaan kirjasto, Tikkurila 1993 Shadow Takes a Walk, Usitt, Wichita, USA, Tarja Ervastin kanssa
1993 
Shadow Takes a Walk, Lönnströmin taidemuseo, Tarja Ervastin kanssa
1994 
Shadow Takes a Walk, Teatterimuseo, Tarja Ervastin kanssa
1994 
Muisti / Ajan non-stop, Helsingin kaupunginmuseo
1995 
Hengitys, Retretin luolasto, (osana Heijastumien virtaa)

SÄVELLYSTYÖT JA ÄÄNIMAAILMAT
Onnenlehti, TV 2, elokuva, ohjaus Jotaarkka Pennanen
Metsä konsertti ja Cd-levy, osana Toni Edelmannin teosta

TANSSITEOKSET
1990 
Tiden reser okänd - vild, Vindhäxor, koreografia Eva Lundqvist,  valot
1991 
Simma i ensam natt, Vindhäxor, koreografia Eva Lundqvist, valot
1993 
Flod, Vindhäxor, koreografia Eva Lundqvist, valot
1994 
Punahilkka, Hurjaruuth, koreografia Arja Pettersson, ääni
1996 
Leonardo, Helsingin kaupunginteatteri, koreografia Tommi Kitti, valot
Catfish Road, Vindhäxor, koreografia Eva Lundqvist, valot
Herlokki Solmunen… , Hurjaruuth, koreografia Liisa Risu, ääni
1997 
Talvisirkus Hurjaruuth, koreografia Arja Pettersson, ääni
1998 
Man at sea, Danshögskolan, koreografia Eva Lundqvist, valot
Kommentteja, koreografia Arja Raatikainen, ääni
1999
Enne, koreografia Arja Raatikainen, ääni
Man at sea - human sea, Moderna Museet, koreografia Eva Lundqvist, valot
Sade ja kaari, koreografia Ulla Koivisto, ääni

NÄYTTÄMÖTYÖT
1990 
Ihtti Beaivi, Teatteriryhmä Dalvadis, valot
Kesäyön unelma, Helsingin Kaupunginteatteri, ohjaus Laura Jäntti, valot
Robin Hood, Helsingin Kaupunginteatteri, ohjaus Kari Rentola, valot
1991 
Oresteia, Raivoisat Ruusut, ohjaus Ritva Siikala, valot
Hiroshima rakastettuni, Espoon teatteri, ohjaus Tytti Oittinen, valot- ja ääni
1992 
Orenda Hiwak - ryhmä, valot
Nukkekoti, Espoon teatteri, ohjaus Tytti Oittinen, valot- ja ääni
1993
Piilopaikka, Espoon teatteri, ohjaus Tytti Oittinen, valot- ja ääni
1994 
Ooppera gaala, EM 94 gaalailta, ohjaus Markku Piri, valot
1994 
Eeva/Raamattu, Teatteri Raivoisat Ruusut, ohjaus Ritva Siikala, valot
1994 
Echoes from Finland, Toni Edelmannin konsertti, ääni
Kolme sisarta, Espoon teatteri, ohjaus Tytti Oittinen, valot ja ääni
1995
Kesäyön uni, Oulun kaupunginteatteri, ohjaus Tytti Oittinen, ääni
Lepakko, Suomen kansallisooppera, ohjaus Bengt Ahlfors, valot
1996 
Myrsky, Kuopion kaupunginteatteri, ohjaus Tytti Oittinen, valot
Petos, Svenska Teatern, ohjaus Jotaarkka Pennanen, valot
1997 
Elämän kevät, Raivoisat Ruusut, ohjaus Ritva Siikala. valot
Máttaráhku Nieddat, Samiska Teatern, ohjaus Makka Kleist, valot ja ääni
1999
Kaleva 125 vuotta, Vakuutusyhtiö Kaleva, ohjaus Markku Piri, valot

NÄYTTELYVALAISTUS
1991 
Telegalleria, Sonera, Telegalleria ja museo
1992 
Abandoned Stage, Kirsti Rantanen, Barbican Centre, Lontoo
1995 
Sederholm, Helsingin kaupunginmuseo
1996 
Kun on tunteet, Retretin luolasto, valokuvanäyttely
Lillbacka world, Finn Power Oy, näyttelytila
Aika, Helsingin kaupunginmuseo
1997 
Frida Kahlo, Helsingin kaupungin taidemuseo
1998 
Muistan, Claire Renard, Ateneum
1999 
Mannerheim Keski-Aasiassa, Kulttuurien museo
Tunne-näyttely, Helsingin kaupunginmuseo
Yoko Ono, Annie Leibovitch, Helsingin kaupungin taidemuseo
Viktorian aika, Hannah Wilke, Helsingin kaupungin taidemuseo

nopeat työt
1991 Markku Piri, Galleria Kaj Forsblom
1991 Halki kiven, Kirsti Rantanen
1992 Muodot-värit-kuviot, Wäinö Aaltosen museo, Markku Piri

KONSULTOINNIT
1990 
Telegalleria ja museo, Sonera valo- ja äänitekniikka
1992 
Espoon teatteri, Revontulihalli, teatteritekninen suunnittelu
1993 
Näyttelytilat ja auditorio, Lusto metsämuseo, valaistus- ja äänitekniikka
1995 
Pop/jazz konservatorion konserttisali, valo- ja näyttämötekniikka
1997 
Hakasalmen huvila, Helsingin kaupunginmuseo, näyttely ja av-tekniikka
Kiasma Nykytaiteen museo, teatterin valo-, video- ja äänitekniikka
1998 
Koulumuseo, Helsingin kaupunginmuseo, näyttelyn AV-tekniikka
1998 Tennispalatsi, Kulttuurienmuseo, näyttelyn AV-tekniikka
1998 Tennispalatsi, Helsingin kaupungin taidemuseo, näyttely AV-tekniikka
Sederholmin talo, Helsingin kaupunginmuseo, valaistus- ja äänitekniikka
1999 
Olavinlinna, Museovirasto, valo- ja äänitekniikka

KAUPUNKITILAT
1999 Hesperian puisto, Helsingin Energia, puistovalaistus