VARKAIDEN YÖ 1982

Tuon ajanjakson huipentumana voidaan ehkä pitää Varkaiden Yö antitapahtumaa. Varkaiden yö oli yhteen iltaan löyhällä käsi-kirjoituksellani nidottu ryhmien ja taiteilijoiden performanssi. Mukana olivat "kaikki". Vanhalla tapahtui kaikkea mahdollista, kuppilan puhujan korokkeelta hautajaisiin ja poikani Janin "Villakoira"-näyttelyyn kuppilan seinillä. 

Yleisön otti vastaan ruumisarkussa makaava Kari Väänänen ympärillään felliniläiset hahmot. Varkaiden yö - paradoksi, absurdi kuva tästä päivästä oli myös jäähyväiset Vanhalle. 

Illan esiintyjinä oli n. 30 muusikkoa sekä nykytanssin, nykyteatterin sekä performanssitaiteen edustajaa. Visuaalisuutta vahvisti maskeeraus, jolla luotiin koko joukolle illan teemaan yhtenäinen ilme. Vanhalla tapahtui 3-4 tunnin ajan: ryhmät improvisoivat ja esiintyivät joka puolella rakennusta. Illan päätteeksi musa soi ja kansa sai purkaa ihmetystään. Ilta huipentui arkun hautaamiseen jälkeen trion musiikkiesitykseen, jossa flyygeli hajotettiin palasiksi. Triomme muusikot olivat Vinski flyygelissä, Ilkka syntetisaattoreissa sekä saksofonisti, jonka nimeä en muista. Tämä "ainutlaatuinen esitys" oli tarkoitus äänittää, mutta äänitys epäonnistui täysin (niin kuin vain ammattilaiset osaavat töpätä). 

Tapahtuma oli jostain syystä saanut liikkeelle useita Hesarin kirjoittajia! Heiltä ei tullut mieltä ylentäviä kirjoituksia, mutta paikalla olleet tuhatkunta ihmistä pitivät illan monisärmäisyydestä.

Otteita kirjoituksesta Helsingin Sanomat, tiistaina 23. maaliskuuta 1982 Matti Tiihonen
JÄRJETÖN ANTITAPAHTUMA
VANHALLA KALJALLA RUUMISARKUSSA

… "Pyyhi niinku ahdistus mielestäsi", sanoo tyttö pojalle, ja he nojailevat seinään Vanhalla. Etäällä samoissa huoneissa on meneillään multivisuaalinen antitapahtuma.
… Antitapahtuman kuuluu nimensä mukaisesti olla todellisuutta, ei taideteos. Ennalta annetussa lehdistötiedotteessa on lisämääre "muotokokeilu-vaihtoehto". Mitään ei tapahdu, todellisuuttahan se on; tanssitaan. Lavan edessä seisoo portti, jonka luokse yleisö kävelee katsomaan veitsen survomista appelsiiniin tai säyseää runkkausgallupia videotykiltä.

Otteita kirjoituksesta Iltasanomat Börje Sicruf
VANHAN VALOMERKKI
Italialainen interiööri täyttää Vanhan ylioppilastalon salin ensimmäisenä. Yleisö etsii oikeaa paikkaa, sillä se haluaa tapahtumien ytimeen, kun lauantai-illan tapahtuma Varkaiden yö kapuaa viikonlopun partaalle.

Renessanssin valkeat purjeet kohoavat korkealle keltaisen valon parfyymissa. Tekniikka hurisee ja kiiltää tuoksutta. Absurdiksi mainostettu tunnelma on järjestyksessä. Se on järjestetty. Ja järjestäjiä on kymmenittäin ohjaajanaan ILKKA VOLANEN.
… Houserockers täyttää jo täyttä salia hukkuvilla äänillään. Kun ilta on alkuunsa kyllästetty, saatetaan masennus viimeiseen leposijaansa, ainakin tältä illalta. Morkkis onkin mustanpainava. Satojen nuorten katseet maatuvat eteisen styroksarkussa. Sinne mahtui koko apatia julkisesti haudattavaksi. Jäljelle jäi Lammen joutsen, kevään kajo.

Diskon perinne painaa kaikesta huolimatta "multivisuaaliseen antitapahtuman" päälle. Orkesteri tietää sen, ja levittää kaikkia lävistävän viestinsä: "Minä olen syntynyt!" Edes yksi yhteinen unelma on toteutunut.

Varkaiden yö oli anniltaan runsas määrällisesti. Jokaiselle haluttiin antaa jotakin. Yrittämisen iloa ja toteuttamisen riemua ei tarvittu kehittää. Se pursuili jopa moottorisahamiehestä, joka soitti flyygelin polvilleen...

Otteita kirjoituksesta Helsingin Sanomat, tiistaina 23. maaliskuuta 1982 Kuutti Lavonen
KEVÄÄN VALOA
Julkisuuden ja ivan ristipaineessa maailmaa hahmottava nuori taiteilijakuntamme on jo pitkään haaveillut yhteyksistä eri luovien virtojen välillä. Poikki taiteen on kaivattu ratsastaa kohti rikasta ja monimielistä, tässä sykkivää. Kokonaistaideteos, ihmisen sisällä voimakkaaksi elämykseksi rakentuva ilmaisu on kuitenkin täysin muuta kuin teatterineekereiden apokalyptinen sekoilu-sikailu Vanhalla lauantaina.
…
Onneksi tästä absurdin maailmantuskan teatterista kotiin löydettyään heräsi aamulla todelliseen rituaaliin, kevään valoon.

Otteita kirjoituksesta Helsingin Sanomat, tiistaina 23. maaliskuuta 1982 Jukka Hauru
HETKI ILMAN OPETTAJAA
"Kaikilla on kunnian perkele, mutta piispan virka on niin vastuullinen, että kunnian perkelekin toivottavasti nitistyy. Miksi ihmisen aina pitäisi nostaa karriääriään", sanoo Tampereen piispa Paavo Kortekangas arkkipiispapelin tiimellyksessä.
… 30-luvun Berliinistä heijastuva atavistinen perusdekadenssi oli tyylikeinona myös vanhassa jatsimusiikissa, jota viulisti Ahti Marja-Aho ja Houseband soittivat. Turhuutta kuvasti soolo silitysraudalla ja teryleenihousuilla. Musiikilliseksi huipentumaksi oli tarkoitettu Grand Final -teos jäähyväiset vanhalle, jossa flyygelin sahaamista säestettiin syntetisaattorilla ja saksofonilla. Lopullinen moottorisahaus jäi tietenkin toteuttamatta, ja rautaesirippu laskeutui kahden tyhjyyden väliin. Paikalla olivat kaikki nuorallatanssijat, voimamiehet ja nauruihmiset. Esitys ei kuitenkaan pyrkinyt olemaan perinteisin kriteerein arvioitavaa teatteria vaan kokemisen aste oli kunkin omasta luovuudesta kiinni. Jos halusi saada symbolikaaoksesta ja hulluudesta olennaisinta irti, piti heittäytyä rohkeasti sekaan. Näinhän se on elämänkin suhteen.

Iltasanomat Börje Sicruf
(VANHAN VALOMERKKI jatkuu)
Ilo pilkahtaa hetkeksi irralleen marmorin raskaista pöydistä. Tanssiteatteri Raatikon operetissa lennätetään kengässään koko puujalkainen muoti unelmien kaatopaikalle. Nyt on seremonia saanut katsojat valtaansa, koko hovin. Esitys vakavoituu. Seuraa ooppera, jossa viisivarvasta keskustelee viidelle varpaalle. Esitys on yhtä vanha ja tuttu kuin ihminenkin. Uudessa ympäristössä se loihti esiin kadonneen polun, haaveen syliin läikkyvästä lämmöstä.

kuva © Riku Virtanen

kuva © Riku Virtanen

kuva © Riku Virtanen